sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Pieleen mennyt leipomus - ja siitä se kakkuajatus sitten lähti...


5.5.2013 Tyttäreni 12-vuotiskakku

Eilisen päivän vietin keittiössä Kinuskikissa leipoo -kirjan kera ja iltapäivään mennessä saldona oli 
- "Emännän erikoisia" punajuuri- ja kinkkutäytteillä
- "Lohennarraajan piirakka" eli kylmäsavulohipiirakka
- "Nougatpalat"

Kirjan ulkopuolelta ideoin cake popsit sekä tämän kakun. Ja cake popsithan saivat alkunsa, kun nougatpaloja tehdessäni päätin tasaisemman pinnan saadakseni kumota pohjan ylösalaisin. Teoriassa tosi varmasti tosi hyvä idea, mutta toteutus jäi puolitiehen: kumotessani pohjaa se luiskahtikin pöydälle kaksinkerroin. Uutta pohjataikinaa paistaessani keksin, että murentunut pohjahan toimisi hyvin cake popseissa ja koska synttärijuhliin oli tulossa paljon lapsia, oli menekkikin taattu - eli eikun kauppaan ostamaan mangotuorejuustoa ja sitten väkräämään popseja. Seuraavaksi mietin teemaa koristeluksi ja koska vappukakun jäljiltä jäi sokerimassaperhosia, löysivät ne paikkansa popsien päältä. Sitten - ihan ite (varmasti joku on tätä jossain jo tehnytkin) - keksin, että popsithan toimisivat vallan hyvin kakun koristeena ja kun pops-tikkuihin löytyi vielä sopivan kokoiset pillit kuoriksi, syntyi varsinainen koristeluinnovaatio :D Ja lapset tykkäsivät kakkutikkarikakusta!

Kakku itsessään on seitsemän munan sokerikakku, jossa välissä on sankarin toiveesta mansikkamousse. 


Ja tässä vielä nougatpalat - ne toisella yrittämällä onnistuneet. Näitä tehdään meillä taatusti toistekin - namsk!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Maya on varmaan ollu ilonen tosta kakusta, tekis itekki mieli maistaa!!! Ja muuten, miten osaat tehhä noin nättejä kakkuja???

Marié kirjoitti...

Kiitos! Kyllä taisi kelvata sankarillekin :)

Enkä oikein tiiä, mistä tää kumpuaa ;)